Tampere, uudistuva, turvallinen kaupunki.
Tampere on pysynyt jo pitkään erilaisten mittareiden ja tutkimusten mukaan vetovoimaisena ja uudistuvana kaupunkina. Täällä on hyvä asua. Yhä enempi kuunnellaan asukkaiden mielipiteitä ja toivomuksia ja pyritään sovittamaan niitä kaupungin toimintaan.
Kestävä kehitys on perusta sille, että pystymme jättämään Tampereen lapsillemme hyväksi ja turvalliseksi paikaksi elää. Tämän päivän ratkaisuilla rakennamme heidän ja Tampereen tulevaisuutta.
Päätösten tekoon tarvitaan sekä tuoreita kasvoja että kokeneita, näkemyksellisiä päättäjiä. Minä haluan olla heidän joukossaan jatkossakin kehittämässä kaupunkiamme, sen taloutta, palveluja, ihmisten hyvinvointia ja kaupunkikuvaa.