|
Päiväys: 06.05.2007
Vaikka en täysin ole galuppien sokaisema, uskon niiden antavan kyllä tiettyä suuntaa. Jos seuraavakin mielipidetiedustelu nostaa kokoomuksen kärkeen, luotan siihen kyllä.Viimeisen mielipidetutkimuksen mukaan kokoomus olisi Suomen suurin puolue.
Taloustutkimuksen kyselyssä oli mielipiteitä kysytty myös jo toukokuun puolella. Kyselyn aikana demarivetoinen hyökkäys kokoomusta vastaan koskien perintöveroa ja hoitajien palkkakehitystä oli jo tuutin täydeltä täydessä vedossa. Jos tuloksesta voi vetää jotain johtopäätöksiä, niin hyväksyntää ei näytä kansalta tulevan, jos oppositio lukee hallitusohjelmaa kuin piru raamattua.
Käsitykseni mukaan suurin osa ihmisistä haluaa muutosta molempiin asiohin. Parhaiten muutos saadaan, jos siihen yhteisesti etsitään ratkaisua. Demarit tähtäävät kuitenkin vain seuraaviin vaaleihin, joten annetaan vähäpalkkaisten koulutettujen naisten mennä pesuveden mukana!!!Perintöverodon poistossakaan ei näytä vastustajat, mutta ehkä ei kannattajatkaan, muistavan yhtä asiaa. Perittyä omaisuutta myytäessä alkuperäinen hankinta-arvo saattaa olla lähes olematon. Myyntivoitto on silloin mittava eli myyntivoiton vero saattaa olla yllättävän suuri. Eli jäitä hattuun ja mietintään, miten perintöverouudistus toteutuisi parhaiten ja oikeudenmukaisimmin. Tärkeintä on, että omalla työllään ansaitsemasta ja lapsia varten säästetystä, usein kituuttamalla eläen karttuneesta omaisuudesta ei joudu maksamaan veroa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että pitää olla katto, jonka ylittävältä osalta joutuu veron maksamaan. Perusteluni siihen on, että nykymaailmassa ei omalla työllään ja palkallaan kukaan pysty oikeasti rikastumaan.
Vähän hämmästytti, että pääministerimmekin on vielä isoissa asuntoveloissa, vaikka työvuosia koht.hyvin palkattuna kansanedustajana ja ministerinä on jo monia takana.
Gallup osoittaa, että suomalaiset haluavat antaa uudelle hallitukselle ja nimenomaan kokoomukselle työrauhan asioiden eteenpäin viemiseen. Räävitön haukkuminen ja panettelu ei saa kansalta tukea.
PS Ranskan presidentinvaaleissa olisi voitu nähdä naisen nousu presidentiksi. Se kaatui viimeistään siihen, kun vasemmiston ehdokas maalaili uhkakuvia ja yritti kiristämällä saada äänet itselleen.
|