Riitan palsta


Takaisin

Päiväys: 17.06.2007

Komea Ruoholahti ei ole saanut rukkasia

Aamulehden Sunnuntai-asioissa oli näyttävä kirjoitus Pauli Ruoholahdesta ja hänen mielipiteistään.Lehti näyttää pyrkivän lämmittämään välejään tampereen demareihin, mikä tietysti on lehdeltä viisas pyrkimys. Lehden tulee palvella kaikkia lukijoitaan. Pauli Ruoholahti taitaa olla ainoita demareita, jotka ovat ilmoittaneet etteivät lue ko lehteä) Jos hän kuitenkin edes salaa lukee, se on hänelle kunniaksi.

Syksyllä Ruoholahden esiintulo Aamulehden Sunnuntai-asioissa oli hyökkäävä ja katkera eikä tosiasioihin perustuva. Nyt on osin vaihdettu taktiikkaa. Kehutaan pormestaria, jota vastaan hyökkäyksiä ei aluksi haluttu edes verhota mitenkään.
Perussanoma tuntuu kuitenkin samalta kuin ennenkin, ilmeisesti päällimäisenä on luulo, että kun toistaa sanomaansa tarpeeksi pitkään , se muuttuu totuudeksi.

Ruoholahti kertoo raivostuneensa, kun kokoomus neuvotteli vihreiden ja Paavolan kanssa. Onnesta hän taisi kehrätä, kun demarit neuvottelivat vihreiden kanssa, ja raivostus tuli, kun omien neuvottelut eivät tuoneet tulosta.

Ruoholahden mielestä olen törkeä loukkaaja, kun "vaadin" hänen eroaan. Kun Ruoholahti johti joukkonsa varmaan tuhoon kieltäydyttyään neuvottelemasta kaupunginhallituspaikoista, myönnän kyllä pyrkineeni vielä pelastamaan aseveliakselin. Aseveliakselin pelastuminen olisi epäilemättä alkuvaiheessa saattanut onnistuakin, siihen olisi riittänyt demareiden puheenjohtajalta pelkkä anteeksipyyntö. Koska Ruoholahden ylpeys ei antanut myöten , toivoin niinkuin momi muukin että vaihdos tulee. Nythän sillä, kuka on demareiden pj, ei ole enää kummempaa merkitystä.

Ryhmä XL on valmis yhteistyöhön, Ruoholahden tulisi vain niellä ylpeytensä. Toistaiseksi ei yhteydenottoa ole tullut.Toisaalta on selvää, että veroprosentin korotukseen pyrkivä demariryhmä tuskin saa pyrkimyksilleen riemastuneen vastaanoton.

Yhtälailla loukkaavana voisin pitää eräiden demareiden vaatimusta, ettei minua saisi valita kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Työväen talon seinilläkin on korvat.