Riitan palsta


Takaisin

Päiväys: 02.09.2007

Budjetin valmistelusta

Ei koskaan aiemmin valtuustourani aikana valtuutetut ole saaneet näin vapaasti ja näin aikaisin tuoda näkemyksiään esiin koskien budjettia. Uuden valtakulttuurin myötä ovat ainakin XL-ryhmän valtuutetut saaneet sanoa toiveensa. Valtuutetuilla on kerrankin valtaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa budjettiin, harvainvalta on taaksejäänyttä elämää.
Lautakuntien rooli myös korostuu, sillä valtuutetut siellä toivon mukaan huolehtivat tärkeinä pitämänsä asiat hyvissä ajoin budjettiin sisälle. Totta kai huolena on, että kaikki apulaispormestarit eivät halua tuoda kaikkea tietoaan ja taitoaan lautakunnan käyttöön. Tässä nähdään apulaispormestarijärjestelmän suurin ongelma. Jos apulaispormestari on opposition edustaja ja kuitenkin pyrkii olemaan lautakunnan vähemmistön äänitorvi valmistelussa, se saattaa pahastikin rampauttaa ja haitata budjetin valmistelua.
Kantapään kautta oppii parhaiten, ja varmaan seuraavan budjetin valmistelussa osataan ottaa huomioon uuden käytännön edut ja haitat