Riitan palsta


Takaisin

Päiväys: 20.09.2007

syyskuun 2007 valtuustokokous

Syksyn ensimmäisessä valtuuston kokouksessa eniten puhutti Hämpin Parkki. Tampereen Pysäköintitalo Oyn puheenjohtajana kuuntelin tarkkaan joka ikisen puheenvuoron. Vaikka joku vastustajakin löytyi, puheenvuoroista kävi ilmi , että valtuutetut pitivät pysäköintitiloja maan alla todella tarpeellisina ja kannattivat (äänin 62-3 tyhjää-2 vastaan) P-Hämpin rakentamista.
Pauli Ruoholahden esitys asian jättämisestä pöydälle aiheutti demareille kirvelevän tappion. Toivottavasti tämä avaa lopullisesti ryhmän silmät, ja pelkästään kiusantekoon perustuva oppositiopolitiikka jää pois.
Erillaiset mielipiteet ja katsantokannat kuuluvat politiikkaan, ja on itsestään selvää että näkemyserot jatkossakin aiheuttavat kipakkaa keskustelua ja äänestyksiä. Niin pitää ollakin.

Sillä pienen pienellä piirillä , joka kuulemma silloin tällöin kokoontuu haikailemaan aseveliakselia takaisin, ei ole mitään tulevaisuutta, ellei politiikka muutu. Eikä muuten silloinkaan!