Riitan palsta


Takaisin

Päiväys: 29.09.2007

Terveiset Unkarista

Tampereen kaupunginhallitus teki matkan Unkariin ystävyyskaupunkiinsa Miscoltciin ja sekä Budapestiin.
Matka oli onnistunut, ja asioista keskusteltiin hyvässä hengessä. Kaikki muut olivat mukana paitsi Pauli Ruoholahti.
Äitini oli kaupunginvaltuutettuna ollessaan vieraillut Miscoltcissa Tampereen kaupungin delegaatiossa 70-luvulla, joten tunsin pienen kaihoisan ailahduksen sydänalassa.

Valta on vaihtunut Unkarissa puolin ja toisin.Oikeistobuumin jälkeen vasemmisto on valalla. Tällä hetkellä tunnelma on kireä, hallituksen asema ei ole kadehdittava.Uudistukset, joita on pakko tehdä, eivät meinaa saada kansan tukea. Edellisissä vaaleissa kaikki puolueet laidasta laitaan olivat antaneet mittavia kateettomia lupauksia Lähtöpäivänämme oli vielä paljastunut EU-rahojen jakaminen lahjonnan avulla, joten hallituksen asema on vaakalaudalla.

Eläkeikää ollaan Unkarissa nostamassa, naiset esim pääsevät tällä hetkellä 55-vuotiaina eläkkeelle. Suurempi ongelma kuin että eläkkeelle päästään niin nuorena on, että eläkkeellä ei elä. Keskipalkka on 500-600 €, joten ei eläkekään voi kaksinen olla. Mikä helpottaa vielä tällä hetkellä eläkeläisten asemaa on se, että eläkeläisten palkkatuloja ei veroteta ja esim yli 65-vuotiaat pääsevät Budapestissä ilmaiseksi busseissa.

Matkalla pohdittiin keinoja Tampereen kaupungin ensi
vuoden budjetin tasapainottamiseksi. Tarkoitus on palauttaa lautakunnille uudelleen harkittavaksi bujetin sisältö. Tosin tänään TEHY on hylännyt kunnille erittäin kalliiksi tulevan sopimuksen. Koskaan ennen hoitoalalle ei ole tarjottu näin suuria korotuksia, ja vielä parempia korotuksia kuin muilla aloilla. Jos lakko tulee, se haittaa suuresti sairaita kuntalaisia, mutta helpottaa kuntataloutta.


Eilisessä lehdessä oli ryhmämme entisen puheenjohtajan sosiaalineuvos Seppo Rantasen 60-vuotissyntymäpäivähaastattelu. Hän on tehnyt mittavan työn sekä poliisina että kunnallispolitiikkona.
Toimittaja vain on tainnut ymmärtää haastateltavansa väärin. Eihän sosiaalineuvoksen oikeudentajunvastaista voi olla, että kaupungin asioita päättää nyt laaja piiri eivätkä asiat kasaudu vain kahden tai kolmen päätettäväksi.