Riitan palsta


Takaisin

Päiväys: 16.12.2007

Tunteen paloa

Pormestarikeitto jatkuu vanhoilla kokeilla. Nyt Marja Tiura lisää omat mausteensa joukkoon (Al. Mielipide 16.12). Hän aivan oikein kertoo pormestarin roolista saadun jo näkemyksen Timo P Niemisen erinomaisen työn ansiosta.

Kun tietää pormestarimme olleen mukana kunnallispolitiikassa jo vuosikausia, niin tiedämme että sitä tunteen paloa on vaikka muille jakaa. Muuten ei voi ymmärtää sitä jaksamista , uusia avauksia, uusia ja vanhoja kotimaisia ja kansainvälisiä kontakteja, kiinnostusta ja toimia uusiin asiohin. Pirkanmaata ja Tamperetta on viety eteenpäin, imagotutkimuksetkin sen jo kertovat.

Tämän hetken imagotutkimuksissa Nokia ei sensijaan kyllä pärjäisi. Mutta tunteenpaloa siellä löytyy.
Ymmärrän vallan hyvin nokialaisten kiukun, mutta pidän varsin kohtuuttomina vaatimuksia esim kj Rahikkalan eroon. Hän on palvellut Nokiaa vuosikausia ja tehnyt omalta osaltaan Nokiaa tunnetuksi ja hyväksi kaupungiksi nokialaislle.