|
Päiväys: 09.05.2008
Vapun jälkeisenä aamuna lähdin bussilla kohti Karjalaa. Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala olivat tunnetuimmat paikat, joilla vierailimme. Karjalan kauneus ei ollut vielä päässyt kukkaan, luntakin näkyi vielä metsien siimeksessä pieniä läikkiä siellä täällä.
Vaikka meilläkin tarvittaiin asennekasvatusta siisteyden suhteen, niin eroa suomalsisilla ja venäläisillä on kuin yöllä ja päivällä. "Joka paikka on kaatopaikka" tuntuu rajan tuolla puolella olevan arkipäivää. Vaikka joitakin komeita ja siistejä talojakin oli siellä täällä näkyvissä, köyhyys oli lähes käsin kosketeltavaa.
Ilo itsenäisestä, vauraasta Suomesta vahvistui hetki hetkeltä- toisinhan olisi voinut olla, jos 1918 ei olisi käynyt kuten kävi.
Palattuamme uutisista kuulimme Burman hirmumyrskystä. Hätä tuli käteen, asuuhan siellä mieheni sisarentyär perheineen. Helpostus oli suuri, kun torstaiaamuna olin saanut hätääntyneeseen sähköpostiviestiini vastauksen. Yaongonissa isot puut olivat kaatuneet heidän alueellaan, heikoimpien talojen katot lentäneet, sähköt poikki ja sadekausi alkamassa parin viikon sisään. Toimistonsa katto oli myös revennyt ja kalusteet koneineen kastuneet.Puhtaasta vedestä on pulaa. Silti he ovat onnekkaita, sadoille tuhansille kävi paljon huonommin.
Taas kerran voi olla onnellinen Kotosuomesta!
|