|
Päiväys: 23.06.2008
Pyöräilen Tampereella hyvän sään aikana, sateella se ei ole kivaa. Aamuisin matka sujuu tosi nopeasti, kun saan Pyynikin kupeesta sujauttaa alamäkeä Hallituskatua työpaikalle, aikaa ei kulu kuin runsas viisi minuuttia. Vieläkin nopeammin matka taittuisi, ellei Kisakentänkatu olisi yksisuuntainen, ja joudun kiertämään Pyynikin urheilukentän Mariankadun liikennevaloille.
Pyöräilyvastaisuus on Tampereella saanut runsaasti jalansijaa, enkä yhtään ihmettele. Itse pyrin aina ajamaan liikennesääntöjen mukaan, mutta tunnen itseni yksinäiseksi ratsastajaksi. Pyöräiljät sujahtavat vastaan ja ohi esimerkiksi Hallituskadulla sekä jalkakäytävää että ajorataa, yksisuuntaisuudesta välittämättä.Stop-merkki ei näytä koskevan pyöräilijötä lainkaan, eikä punaiset valotkaan kuin joskus ja jouluna.
Kypärää käyttää aniharva, vaikka se on paras henkivakuutus, kun liikennesääntöjä ei joko tunneta tai muuten haluta noudattaa. Tosin tuotekehittelylle olisi tilausta, kypärämallit ovat kamalan näköisiä.
Yhdyskuntalautakunta kokoontuu 30.päivä Erkki Axenin oikaisuvaatimuksen takia. Toivottavasti lautakunta heräisi ja alkaisi miettiä tarkemmin turvallisuusasioita. Yhtä lailla pitäisi miettiä uudestaan Itsenäisyydenkadun pyörätiemerkinnät. Siellä on hyvää tilaa Kalevanpuoleisessa päässä, mutta pyöräiljöiden kaistamerkinnät jo ennestään ahtaassa ja meluisassa rautientunnelissa on edesvastuutonta. Jos siellä on oma kaista pyöräilijöille, vauhti Itsenäisyydenkadulta alas laskeltellessa tulee helposti hurjaksi.Luultavasti myös kaupunki voi joutua maksumieheksi, jos siellä tapahtuu pyöräilijän ja jalankulkijan törmäys.
Näkövammainen ei näe kaistamerkintöjä ja tunnelissa oleva melu estää kuulemasta pyörän lähestymistä.Kun kaupunki tuonnoin joutui maksamaan isot korvaukset jääkiekon osuttua kaukalon vierellä kulkeneeseen jalankulkijaan, niin paljon enemmän siellä oli huolehdittu kulkijoiden turvallisuudesta kuin pyöräteissä konsanaan.
Jos apulaispormestari esittää tyhmiä ratkaisuja, niin lautakunnan pitäisi olla hereillä ja estää päättömyydet.
Pitänee kai alkaa vaatia pyörät rekisteriin ja ajo-oikeus vain pyöräkoulun jälkeen. Pyöräkortti pois, jos rikkoo useamman kerran sääntöjä!
|