Riitan palsta


Takaisin

Päiväys: 25.08.2008

Viime viikon valtuusto ja tämän päivän suunnittelujaosto

Viime valtuustokokouksesta on tullut yllättävän paljon palautetta. Harmistusta oli tullut, kun käsittelyssä oli tärkeitä asioita, mutta pääroolin vei pormestarin ja apulaispormestarien palkat.

Muutosehdotuksia ja ponsia tehdessään valtuutetut käyttävät heille kuuluuvaa oikeutta. Puhua voi kuin Runeberg ja tehdä omia esityksiään. Vain äänestäjiä varten tehdyt muutokset ja lisäykset tuntee siitä, että valtuutettu esittää niitä ilman ,että olisi tuonut ne ajoissa ennen kokousta keskusteluun ryhmiin.
Nytkin oli Satu Sipilä (kd)ja Joonas Lepistö (sdp)hakemassa irtopisteitä. Jos he tosissaan olisivat halunneet muuta kuin julkisuutta ja ehdotustensa läpimenoa, he olisivat kyllä keskusteluttaneet asiat ryhmäkokouksissa ja esiteelleet asiansa.

Tänään puolestaan suunnittelujaoston jäsenet käyttivät yksimielisesti oikeuttaan, ja palauttivat virkamiesryhmän hyvinvointipalvelujen kehittämisverkkosuunnitelman uudelleen valmisteluun.
Virkamiehet olivat kyllä tehneet hyvää työtä ja kaupungin strategian mukaisesti. Vika oli siinä, että luottamusmiehet oli tarkoitus ahdistaa päätöksentekoon ilman että valtuutettujen ja asukkaiden mielipiteitä oltaisiin otettu mitenkään huomioon. Luottamusmiehille kuuluu päätöksenteko. Virkamiesten tulee tuoda faktat pöytään (nyt puuttui lisäksi päätösten "eurohinnat") ja me teemme päätökset, hyvän tai huonon.