|
Päiväys: 03.09.2008
Voi totta Mooses kirjoittaa apulaispormestari Tarja Jokinen selostaessaan blogissaan viime maanatain kaupunkihallituksen kokousta.
Hänen muistikuvansa mukaan vihreiden Perttu Pesä perusteli kielteistä kantaansa Pauli Ruoholahden ponsiesitykseen, ettei voida ihan kaikkeen sitoutua.Se nyt ei ollut Perttu Pesän sanoma.Sanoma oli, että olimme käsittelemässäpormesterien ja kupunginjohtajien yleiskokoukseen liittymistä ilmastonmuutoksen estämiseksi. Yleiskokouksella on tähän päämäärään tietyt tavoitteet ,ja niihin tässä oltiin kaikki sitoutumassa.
(Ruoholahden ponsi, jonka hän je aikaisemmassakin kaupunginhallituksessa halusi esittää Kuului seuraavasti:
Kaupunginhallitus päättää todeta, että joukkoliikenteen edistämisen keskeinen väline ilmastopolitiikan näkökulmasta on raideliikenteen kehittäminen.)
Olimme päättämässä liittymisestä.Ponnella ei ollut mitään virkaa itse päätökseen. Kaikki olimme sitä mieltä, että mm raideliikenne tulee tarkastella tärkeänä välineeenä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.
Talousraporttia käsitellessä Pauli Ruoholahti antoi huutia XL:lle, kun se oli kuunnellut kuntalaisia.
Straregian mukaisen, mutta keskeneräisen raportin palauttaminen uudelleen valmisteluun kuohutti edelleen tilaajajohtaja Eskosta.
Olen kyllä huolissani Lasse Eskosen tilanteesta. Ongelma on, että hän on vuosia vienyt hyviä ja tärkeitä asioita erittäin hyvinkin eteenpäin, mutta valitettavan usein ketunhäntä kainalossa. Siitä on nyt seurauksena, että hänen nimissään tehtävät esitykset herättävät suurta epäluuloa- eikä pelkästään XL:n piirissä.
En tietystikään tiedä varmasti, mutta vahvasti epäilen, että juuri nuo kaksi demariveijaria olivat syöttäneet väärää tietoa kansanlehti.fiin toimitukseen pormestari Timo P Niemisen matkasta Saksaan. Pormestari oli siellä työtehtävissä kuntaliiton matkalla, eikä suinkaan matkustushalusta, kuten lehti esitti. Lehti muutenkin käytää fiktiota eikä faktaa, mutta täysin väärän tiedon levittäminen siellä ei ole lehdenkään etu. Onneksi kirjoitus poistettiin nopeasti, kun totuus selvisi.
|