|
Päiväys: 05.10.2008
Vanhempikin ihminen virkistyy mukavasti, kun pääsee lukemaan tamperelaisen valtuutetun Joonas Lepistön kirjoituksia netissä. Joonas on ihan jees, mutta tosi kiva on, että hän on demareiden ryhmässä eikä meillä kokoomuksessa.
Joonaksen mielestä kunnallisvaalit olisivat huomattavasti kansanvaalimaisempia, jos äänestäjät etukäteen tietäisvät, että isoimman puolueen ehdokas on pormestari. Käytännössähän näin tulee tietysti tapahtumaan. Hämmästyttää kummasti, että sama periaate ei kelvannut pari vuotta sitten demareille, vaikka minä sitä muiden mukana ehdotin. Se ei todellakaan ollut reilua. Onneksi kuitenkin saimme reilun pormestarin.
Puolueen äänimäärä on tärkeä.Koska nyt valitaan valtuusto, joka keskuudestaan valitsee pormestarin, niin tärkeintä on tietysti , että pormestariehdokas pääsee valtuustoon.. Mitä enempi ääniä, sen KKienompaa. Uskon Timo P.Niemisen vetävän perässään omalla isolla äänimäärällään pienelläkin äänimäärällä liudan uusia valtuutettuja, vanhoista puhumattakaan.
Seuraavat viikot ovat lupausten aikaa. Lupauksia on tullut kyllä jo kahden vuoden ajan demareilta paljon. Ratinanrannan ja muiden tonttien myynnistä rahat olisivat jo menneet taivaantuuliin, jos demareiden kelkkaan oltaisiin menty.On helppo lupailla kaikkea hyvää, kun ei joudu omasta pussista maksamaan. En ole koskaan hyväksynyt, että rahoja jaetaan tuosta vain.
Kun sosiaali- ja terveysmaksuja korotettiin, oli kyse kokonaisuudesta.Vähävaraisten päivähoitomaksut pienenivät. Paljon terveyspalveluja käyttävien menot eivät lisääntyneet, koska maksukaton ylimenevitä käynneistä terveyskeskuksessa, sen poliklinikalla ja päiväkirurgiassa ei joudu enää maksamaan.
Kotihoidon ja palvelumasumisen maksuperusteet pysyivåt samana, mutta uuden tulorajan alapuolelle jääviltä ei peritä maksuja lainkaan. Kokonaisvaikutus on siis jonkinverran maksuja alentava.
SDP ei hävinnyt eduskuntavaaleja siksi, että viesti ei ollut mennyt perille vaan että viestin sanoma oli väärä myös köyhimpien mielestä. Köyhillä on järkeä ihan samalla tavalla kuin parempiosaisillakin, ja laskutaito samaa luokkaa. Halvat hinnat ja palveluiden ilmaisjakelunkin joku maksaa, ja se voi olla pois jostain paljon tärkeämmästä.
Joonas ei luota Aamulehteen, en minäkään aina. On se vaan kuitenkin paljon luotettavampi kuin Uutispäivä Demari, kansalehti.fi:stä puhumattakaan.
Viimeiseksi lopuksi, paperiKansanlehti oli kiitettävän maltillinen, jutut olivat asiallisia, mitä nyt päätoimittaja Luokkala oli tyylilleen uskollinen.
|