Riitan palsta


Takaisin

Päiväys: 13.10.2008

Seppä Simo takoo

Varsinainen tekijä löytyy Kansanlehti.fi:stä, Seppä Simo. Hän takoo niin kuumasti, että omatkin taitavat kärventyä. Saattaa tulla isokin vahinko, kun sutta tekee.
Hänen johtotähtenään on ollut jo kahden vuoden ajan hutkia ja lyödä pormestariamme Timo P. Niemistä. Täytyy tietysti tunnustaa, että joskus hän tekee sen niin taidokkaasti, että lukija oikein nauttii siitä. Totuuden kanssa sillä ei tietenkään tarvitse olla mitään tekemistä.

Ihmettelen Seppä Simon ryöpytystä Koukkuniemestä. Apulaispormestari Riitta Ollila ei ole lämmennyt henkilöstön lisäämiselle Koukkuniemeen. Pormestari sensijaan on ymmärtänyt, että tarvetta toki jonkun verran on.
Kun vertaa Koukkuniemeä sata paikkaiseen Myyrinkotiin Vantaalla, näyttää siltä,että Koukkuniemestä tulleet valitukset ovat yksittäistapauksia. Koukkuniemestä pitäisi noin 650 omaisen valittaa Lääniin, jotta suhteelliseti oltaisiin samalla tasolla valitusten kanssa. Silti ei kai kukaan kiellä, etteikö siellä jouduta monella osastolla tekemään kiireessä töitä. Yhtä lailla lienee selvää, että joku uusi resepti pitäisi löytää, jotta ruokailu voitaisiin saada rauhalliseksi kiireettömäksi tapahtumaksi. Ja monia muita asioita.

Vaarityöryhmän raportti julkistettiin tänään. Taidanpa syventyä siihen saman tien.