Riitan palsta


Takaisin

Päiväys: 26.04.2009

Kokouspalkkioista

Aamulehti nosti tänään etusivullaan esiin säästämisen luottamusmiespalkkioista. Kysymys oli kuulunut, olisitko valmis luopumaan yhden kuukauden luottamusmiespalkkiosta.

En ollut vastannut kysymykseen kyllä, vaan kertonut, että Vantaalla säästyvä summa on Tampereella tavallaan jo säästössä. Tamperelaiset valtuutetut ovat nimittäin olleet vastuullisia. Emme halunneet, että virkakoneisto alkaisi valmistella viime syksynä kokouspalkkioiden nostoa, koska tiesimme huonojen aikojen lähestyvän.

Suurista kaupungeista vain Tampere oli pitänyt palkkionsa vuodenvaihteessa ennallaan. Helsingissä ja Espoossa rivivaltuutettujen palkkioita on tarkistettu 25%lla (Helsinki nyt 295€ ja Espoo 245€). Olulussa ja Turussa palkkio on nyt 150€, Vantaalla 200€-
Kuten tiedetään, Tampereella tuo kokouspalkkio on 132€ valtuustossa ja kaupunginhallituksessa. Mielestäni Vantaalla tuo luopuminen kuukauden palkkiosta on suorastaan hurskastelua, ensin nostetaan ja sitten näyttävästi luovutaan.

Itse luovun ylimääräisen valtuustokokouksen palkkiosta, jos sellaisen paperin saan allekirjoitettavaksi. Vastauksessani Aamulehdelle olin kirjoittanut, että jos rahaa pitää johonkin osoittaa, niin lainarahaa käyttömenoihin voi pientää.
Vaikka tällä hetkellä lainaa per kuntalainen on varsin vähän, niin ennusmerkit näyttävät, että kuntataloudella menee todella huonosti.Talouden nousu jatkossa ei paljon auta palvelujen tuottamisessa, jos raha menee lainanmaksuun.