Riitan palsta


Takaisin

Päiväys: 12.08.2009

Valtuuston kokous ja Tampereen tietotekniikkakeskus liikelaitos TIO

TIOssa laatu ja palvelut ovat kunnossa, ilmapiiri erinomainen ja tavoitteet saavutettu. Se on alueellinen toimija, ja kustannuksia on pystytty laskemaan.
Valtuustossa hehkutettiin puheenvuorossaan 5miljoonan euron voittoa, joka Tiolta tuli viime vuodelta. Uskon Jukka Gustafsonin ja Pekka Salmen tietävän, että osittaisessa monopolissa tuloksen teko on melko helppoa. Kun itse määrittelee hinnat ja maksajat eivät voi valita palvelut kuin tiosta, rahavirta on taattu. Ongelmalliseksi "voiton" tekee sen, että toimialat joutuvat maksamaan laskun mukaan, ja kuten nykyään on muotia sanoa, köyhät ja sairaat saavat kärsiä. Eli esim sosiaali- ja terveyspuolella voittorahat kaivetaan niiden budjetista. Voitto on siis täysin näennäistä.

Olin varsin tuohtunut, kun huomasin, että veljet vasemmalla eivät olleet joka lukeneet tai sitten ymmärtäneet kokouspapereitaan, mutta innokkaasti käyttivät puheenvuoroja. Heillä ideologia menee kaupungin edun edelle. Kun ei tiedä, että tietohallinto jää kaupungille eikä sitä, ettei tietoliikenteen hallintaa voi kokonaan ulkoistaa, niin täytyy ihmetellä voimakkaita kannaottoja. In-housemallia tarjoiltiin monessa puheenvuorossa, vaikka rautalangalla on moneen kertaan väänetty, ettei se ole mahdollinen. Jos minä en tiedä enkä hallitse asiaa, olisin kuin k* sukassa.

Huonoa valmistelua syytetään silloin, kun päätösehdotus ei vastaa omia poliittisia päämääriä.
Kun muistaa, miten kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen (sdp) halusi jo 2000- luvun alkuvuosina tion pois kaupungin helmoista, ei voi kuin ihmetellä, missä maailmassa meidän valtuustomme demarit oikein elävät.

XL-ryhmässä kannettiin huolta henkilöstöstä. On kuitenkin vaikea luvata työsuhdeturvaa, kun sitä ei ole muillakaan kaupungin työntekijöillä. Työsuhdeturvalla on hintalappunsa, 2 vuotta voisi alentaa kauppahintaa. Näissä olosuhteissa katsoimme kuitenkin , että yksi vuosi työsuhdeturvaa voitaisiin sopia, jos päätös oltaisiin pystytty tekemään tässä valtuustoistunnossa. Oppositio ei kuitenkaan vuoden työsuhdeturvaa huolinut.

Suunta useimmilla kunnilla on tietotekniikkansa ulkoistaminen, jotta ne ne paremmin pystyisivät keskittymään peruspalveluihinsa Tietotekniikka ei ole itseisarvo vaan tärkeä apuväline.. Turku teki päätöksen kilpailuttamisesta kesän alussa ja valmistelevat parhaillaan omaa kilpailuttamistaan.
Kilpailuttajia alkaa kohta olla runsaasti liikkeellä ja se saattaa huonontaa Tampereen asemaa.Vitkastelu luo epävarmuutta henkiöstölle, kaupungille ja yhteistyökumppaneille.Niiltä, jotka haluavat siirtää päätöstä, kysyisin, onko heidän intreasseissään saada huono tulos, jota olisi helpompi arvostella.

Lähes kaikki valtuutetut hokevat rakennemuutosta kuin mantraa. Heidänkin mielestään kuntatalous ja palvelut pystytään pelastamaan vain rakenteita muuttamalla.
Puheet oppositiossa ovat kuitenkin vain sanan helinää.
TIOn palveluiden kilpailuttaminen on osa tätä rakennemuutosta.
Rahalliset resurssit ja riittävä tietotaito kehittämään prosesseja ja yhteistyötä uusien vaatimusten ja käytäntöjen luomisessa ovat jatkossa riittämättömät, jos sanoista ei käydä tekoihin.